sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lasten ja nuorten Tampere


Hyvinvoivasta lapsesta kasvaa todennäköisesti myös hyvinvoiva nuori ja vastuunsa tunteva, yhä parempaa Tamperetta rakentava aikuinen.

Lapsuus ei ole vain yksi elämänvaihe vaan perusta koko tulevalle elämälle. Lasten tulee olla paitsi vanhempiensa, myös kaikkien meidän aikuisten ja yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa. Lapsilla on oikeus hyvään hoivaan ja huolenpitoon, tasa-arvoisiin kehittymismahdollisuuksiin, henkiseen ja fyysiseen turvallisuuteen, sekä iloon ja luottamukseen aikuisten rakentamaa maailmaa kohtaan.

Pelkät hyvää tarkoittavat sanat eivät riitä, lasten ja nuorten oikeuksia voi vaalia vain konkreettisilla teoilla. Tampereella konkreettiset teot merkitsevät sellaisia poliittisia päätöksiä, jotka takaavat riittävä palvelut lapsille ja perheille joka tilanteessa. Toimivat peruspalvelut, kuten päivähoito, koulut, iltapäiväkerhot, harrastusmahdollisuudet ja terveyspalvelut lisäävät lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointia ja ovat erinomainen tapa ennaltaehkäistä ongelmia.

Peruspalvelujen lisäksi tarvitaan r nykyistä vaikuttavampia, oikein ajoitettuja lastensuojelutoimia. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten tulee saada nopeasti tarvitsemansa palvelut. Nopea puuttuminen ongelmiin sekä vähentää inhimillistä kärsimystä että tuottaa taloudellista säästöä.

Nykyinen, yksityistämistä suosiva politiikka on huonontanut palveluja. Nykypolitiikalla Tampereen lasten ja nuorten tulevaisuutta ei riittävästi turvata vaan yhä useampi lapsi ja nuori on syrjäytymisvaarassa. Tulevaisuuden Tampereella ei ole tähän varaa. Parempi kaupunki tarvitsee jokaista lasta ja nuorta. Tampereen Vasemmisto haluaa pysäyttää lasten ja nuorten palveluja huonontavan politiikan ja muuttaa suunnan kohti kaupunkia, jossa kaikkien lasten ja nuorten on hyvä kasvaa. Jotta tämä olisi mahdollista, palvelut on tuotettava kaupungin omana palveluna. Kaupungin omien palvelujen laadun takaamiseksi on varmistettava, että kaikilla lapsia, nuoria ja perheitä auttavilla tahoilla on riittävä määrä koulutettua henkilökuntaa

Työntekijöiden työolot ja palkkaus kaikissa lasten ja nuorten palveluissa on oltava kunnossa, jotta Tampereen lapsia ja nuoria olisi kasvattamassa pätevyysvaatimukset täyttävät, motivoituneet ja työssään viihtyvät työntekijät.

Koulut ja päiväkodit lähellä kotia 

 

Koulujen ja päiväkotien tulee olla lähellä niiden käyttäjiä. Lapsille pitää taata oikeus aloitta aloittaa koulutiensä turvallisesti lähikoulussa, yhdessä oman alueen päiväkodista tuttujen ikätovereiden kanssa.

Sekä päiväkodeissa että kouluissa ryhmäkokojen tulee olla riittävän pieniä, jotta erilaisten lasten tarpeet pystytään ottamaan huomioon. Ryhmäkoko luokilla 1-6 tulisi olla 22 oppilasta. Pienet ryhmäkoot ovat aiempaa tärkeämpiä, sillä uuden perusopetuslain mukaan tavallisessa luokassa opiskelee erityisopetusta saavia lapsia. Tässä uudessa tilanteessa opettajille on taattava riittävä tuki.

Koulun jokaiselle oppijalle on turvattava omien oppimisedellytysten mukainen opetus. Koulutettuja ja vakinaisia koulunkäyntiavustajia tulee olla riittävästi, perusasteella koulunkäyntiavustaja tulisi olla joka luokalle. Jotta kaikki lapset saisivat tarvitsemaansa opetusta, niin tavallisissa luokissa annettavan erityisopetuksen rinnalla pitää olla myös erityisopetusluokkia. Iltapäivätoimintaa tulee olla tarjolla kaikille halukkaille.

Päivähoitoon tarvitaan vakituisia sijaisia vähintään yksi jokaiseen päiväkotiin. Jokaisen päiväkodin ja koulun toiminnassa tulee ottaa huomioon myös alueen asukkaiden erityistarpeet. Esimerkiksi monikulttuurisen alueen päiväkodeissa ja kouluissa tulee olla sellaiset voimavarat, että niiden toiminnassa voidaan ottaa huomioon kulttuuriset erityispiirteet.

Kouluruokailussa aikuisen pitää olla läsnä eli opettajien valvonta-ateriat tulee säilyttää. Koulu- ja päiväkotiruuan laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota. Aterioiden kasvispainotteisuutta tulee lisätä ja luomu- ja lähiruokaa käyttää mahdollisimman paljon.. Koulu- ja päiväkotiruuan hyvä laatu tulee taata varaamalla niihin riittävästi rahaa kaupungin talousarviossa.

Neuvolat ja kouluterveydenhuolto tukevat perheitä 

 

Tällä hetkellä terveydenhoitajien aika ei riitä ennaltaehkäisevään perustyöhön. Terveydenhoitajilla tulee olla aikaa paneutua syrjäytymisvaarassa olevien, päihde- ja mielenterveysongelmaisten tai syömishäiriöistä kärsivien lasten ja nuorten hoitoon. Myös erityispalveluihin pääsy tulee turvata. Kouluissa oppilashuoltoryhmälle on taattava hyvät toimintamahdollisuudet.

Viime vuosina suomalaisten ja tamperelaistenkin väliset terveyserot ovat kasvaneet hurjasti. Riittävät neuvola- ja kouluterveyspalvelut ovat yksi olennainen keino vahvistaa kaikkien lasten ja nuorten terveyttä ja pysäyttää terveyserojen kasvu.

 

Edullisia kulttuuripalveluita ja harrastusmahdollisuuksia


Kulttuuri, liikunta ja kaikenlainen harrastaminen ovat tärkeä osa tasapainoista, turvallista sekä mielekästä lapsuutta ja nuoruutta. Lapsille ja nuorille on oltava monipuolisesti tarjolla erilaisia kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluita. Palveluiden tulee olla maksuttomia tai kohtuuhintaisia ja aikuisten valvomia. Vapaa-ajantoiminnassa mukana olevat aikuiset ovat tärkeitä, heidän läsnäolonsa lisää turvallisuutta ja tukee lasten kasvua monin muinkin tavoin.

Kaupungilla on lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnan järjestämisessä merkittävä vastuu, sillä kaupunki pystyy järjestämään esimerkiksi hyvät tilat palveluille. Kaupungin tehtävänä on järjestää harrastusmahdollisuuksia kaikille lapsille ja nuorille. Perheen heikko taloudellinen tilanne ei saa estää lapsia ja nuoria harrastamasta.

Perheitä tuettava konkreettisesti ja aikailematta


Perheiden ja vanhempien tukeminen on keino turvata lasten kehitystä. Lähtökohtana tulee olla perheiden erityistarpeiden tunteminen ja huomioiminen. Se edellyttää sujuvaa yhteistyötä kaikkien lapsia ja nuoria kasvattavien ja hoitavien toimijoiden välillä. Vanhemmille on taattava mahdollisuus saada maksutta ja viivyttelemättä apua niin omista ongelmista selviytymiseen kuin myös apua jokapäiväisestä elämästä selviämiseen


Perheen vaikeaan tilanteeseen liittyy usein taloudellisia ongelmia. Lapsiköyhyys on hälyttävästi lisääntynyt. Tampere maksaa kotona hoidettavista lapsista Tampere-lisää. Kaikkein köyhimmät, toimeentulotukea saavat lapsiperheet eivät hyödy Tampere-lisästä, sillä lisä vähennetään toimeentulotuesta. Tampere-lisän tulisi olla etuoikeutettua tuloa, jolloin sitä ei vähennetä toimeentulotuesta.


Perheiden on tarvittaessa aina saatava apua lasten- ja kodinhoitoon. Tällä hetkellä kaikki apua tarvitsevat eivät sitä saa. Perhetyöntekijöitä tarvitaan paljon nykyistä enemmän ja perheneuvoloihin pääsyä on nopeutettava. Kaiken avun on oltava kaupungin järjestämää ja perheille maksutonta.

 

Jokaiselle nuorelle koulutus 


Kaikki mahdolliset keinot on käytettävä, jotta vaikeistakin oloista lähtöisin olevia lapsia ja nuoria ei syrjäytetä yhteiskunnasta. Ennaltaehkäisevässä ja etsivässä nuorisotyössä on oltava riittävät voimavarat. Jokaiselle nuorelle on taattava koulutus peruskoulun jälkeen, oli se sitten lukio-, ammatti- tai oppisopimuskoulutusta tai nuorille suunnattua työpajatoimintaa. Nuorelle on räätälöitävä juuri hänelle sopiva vaihtoehto. Koulun ja opinto-ohjauksen rooli on tässä tärkeä. Myös maahanmuuttajanuorten erityinen tukeminen on tärkeää ja heille suunnattua nuorisotoimintaa tarvitaan nykyistä enemmän.

 

Lastensuojelu on lapsen edun puolustamista



Kaikessa lastensuojelussa tärkeimmän ajatuksen on aina oltava lapsen etu, kuten lastensuojelulain neljäs pykälä edellyttääkin. Lastensuojeluun tarvitaan riittävästi päteviä sosiaalityöntekijöitä. Sijaisperheitä tulee kouluttaa ja tukea. Huostaanottotilanteessa perheen tukeminen on tärkeää ja tilaisuus kriisiapuun tulee tarjota. Lasta ei saa pompotella paikasta toiseen aikuisten vaihtuvien tilanteiden mukaan, vaan lapselle on turvattava kasvurauha.

Osaohjelmaa on valmisteltu työryhmässä, jossa ovat olleet mukana Ulla-Leena Alppi, Merja Eronen, Raija Lauttamäki, Hannu Lehikoinen, Emilia Lehtomäki (puheenjohtaja), Marja Peura, Leila Tilvis ja  Pirjo Savonrautia .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti